Silmiini on osunut useammissakin blogeissa viime aikoina erimoisia varusteisiin liittyviä postauksia. Ne ovatkin saaneet minut hieman miettimään, onko meidän varustevalintamme niitä parhaita, hevosen kannalta. Ajattelinpa hieman kirjata ylös meidän varustehistoriaamme ja muita mietintöjä.
Vessin saapuessa syksyllä 2010 oli edessä ensinnä satulan hankinta. Ennen satulan valintaa mietiskelin vaihtoehtoina myös muun muassa rungottomia satuloita. Itsestäänselvää oli se, että satulan tulisi sopia hevosen selkään ja että lihasten ja muun muodon muuttuessa sitä mahdollisesti jouduttaisiin muokkaamaan tai koko satula vaihtamaan. Tietoa etsiessäni ja mielipiteitä kysellessäni törmäsin mielipiteissä kahteen ääripäähän.
Osa mielipiteistä kannatti runkosatuloita henkeen ja vereen. Luin, miten rungoton satula on hevosen selälle huono ja kuinka se ei jaa ratsastajan painoa tasaisesti. Jalustinhihnatkin saattoivat kiinnittyä väärään paikkaan. Toisaalla taas vannottiin rungottoman satulan nimeen, miten se on hevoselle luontevampi ja mukautuvampi vaihtoehto.
Ensimmäinen Vessille hankkimani satula oli käytetty Kieffer Donau -estepenkki, päädyin siis perinteisempään vaihtoehtoon rungottoman sijaan. Satula oli sovittajan meille testailema, mutta tämän, jos minkä ostoksen peruina opin sen, ettei noviisina satulan ostaminen ole kovin fiksu idea. Pikkuhiljaa paljastui, että satula oli hevoselle aivan liian leveä ja minäkin olisin mahtunut hitusen pienempään istuimeen istumaan. Olin hyvin harmistunut, sillä satula ei ollut edullinen ja olisin ollut valmis satsaamaan kuitenkin huomattavasti isomman summan rahaa, mikäli olisin saanut alunalkaenkin paremmin sopivan satulan. Että ärsyttikin! Satulan palauttaminen ei tietenkään ollut mahdollista mielekkääseen hintaan ja sen myymisestä tulikin varsinainen prosessi. Samalla tulin todenneeksi, että satulan myyneen firman asiakaspalvelu oli olematon. Minua oli pyydetty olemaan yhteydessä sähköpostitse, mutta lukuisista yhteydenotoistani huolimatta en saanut vastausta. Odottelen sitä yhä.
Mikäli satulan malli olisi ollut Vessille passeli, olisi penkkiä toki voinut muokkailla. Tammaa kuitenkin tuntui häiritsevän lavoille tulevat estesatulan siivet ja päätin vaihtaa satulan kokonaisuudessaan. Harmi kyllä, tuosta satulasta ei ole oikein kuvia.
![]() |
| Synteettinen satula, Hööks Claridge House® |
Seuraava hankintani oli edullinen synteettinen koulusatula. Tuttavallani oli samanlainen satula omalla hevosellaan ja päädyin tähän satulaan väliaikaisratkaisuna, kevättalvella 2011 kokeiltuani tuota tuttavan satulaa ensin jonkin aikaa ja todettuani sen ihan kelvolliseksi kapistukseksi. Vessiä oli alettu liikuttaa pikkuhiljaa enemmän ja tiesin, ettei mikään satula sopisi sille kovin pitkään lihasten kasvaessa. Epäluottamukseni satulansovittajia kohtaan oli niin suuri, etten halunnut tässä kohtaa tavata ainuttakaan. Vein Donaumme erääseen firmaan myyntivälitykseen ja se menikin kaupaksi myöhemmin, tosin tämän satulan hetkellisestä omistamisesta jäin rankasti miinukselle.
![]() |
| Tuota säkää piisaa muillekin jakaa! |
Alkuvuodesta 2012 aloin tuumia, että olisi aika hankkia uusi satula väliaikaisratkaisun tilalle. Synteettinen satula oli selkeästi jäänyt tammalle pieneksi ja halusin panostaa nyt laadukkaamman kapistuksen löytämiseen. Otin tallillemme käymään satulansovittajan (ei liene yllätys, että eri firmasta kuin mitä ekalla kerralla) ja hain heiltä ja eräästä toisesta firmasta satuloita sovitukseen. Satuloita kokeillessani havaitsin, että Kiefferin satulat sopivat säkätilan vuoksi tammalle parhaiten. Sillä on melko pitkä ja korkea säkä, joten satula kuin satula ei siltä kohdalta todellakaan istunut. Arkailin hieman yleissatulankin hankintaa, sillä pelkäsin, että myös yleissatulan siivet haittaisivat tammaa liikkuessa. Saatuani hetkeksi kokeiluun Kieffer Aachenin tulin kuitenkin siihen tulokseen, että tälläinen on meidän seuraava penkki! Pienen etsinnän jälkeen löysinkin kuntonsa puolesta riittävän siistin ja sopivanhintaisen käytetyn Aachenin viime keväänä :) Olen ollut siihen todella tyytyväinen. Se on verrattaen kiva istua ja hevonen liikkuu sen alla entistä paremmin.
![]() |
| Kieffer Aachen |
Kuten tämän postauksen alussa sanoinkin, olen alkanut miettiä, mikä varusteratkaisu tammalle olisi paras. Olen lueskellut paljon blogeja, joissa hevosilla on rungottomat satulat, ei välttämättä kuolaimia laisinkaan ja osa hevosista elää kengättä. En usko, että Vessukan kanssa kengättömyyttä tullaan kokeilemaan, sillä sen kaviot eivät kasva kovin reipasta tahtia ja tallimme seudulla on sen verran karheampi maa, että kaviot saattaisivat kulua vaikkapa jo vain tarhassakin ollessa hieman liikaa. Töppösten pukijaksi minusta ei omaa laiskuuttani olisi, joten kengät ovat meille siltä osin luonteva ja ainoa vaihtoehto.
Kuolaimettomuus sen sijaan minua hieman kiinnostaisi. Tällä hetkellä tammalla on käytössä oliivirenkaiset kolmipalat; kuolaimet, jotka tuntuvat pelittävän sillä ihan hyvin. Kaapistamme löytyy myös Kimblewickit, jotka toistaiseksi ovat tosiaan olleet vain kaapissa. 2011 kesällä käytimme hetken aikaa lainaksi saatuja Hackamoreja, sillä tamman suupielet menivät jostain syystä rikki, enkä halunnut laittaa sille tavallisia kuolaimia. Pelkäsin kuitenkin ratsastaa Hackamorella, joten en usko, että se on vaihtoehtomme missään vaiheessa tulevaisuudessakaan. Kuolaimettomille suitsille ja rungottomalle satulalle voisin kyllä antaa mahdollisuuden tilaisuuden tullen.
Eipä tässä nyt oikeastaan ollut päätä ja häntää, mutta tulipa tehtyä jonkin sortin läpileikkaus siitä, miten nykyiseen varustetilanteeseen on päädytty.
Pitipä muuten, ihan aiheen vierestä, mainita vielä liittyen Levemir-insuliinin korvattavuuteen, josta kirjoittelin taannoin. Kyseisen lääkkeen korvattavuutta on jatkettu vuoden 2013 loppuun saakka. Tästä linkistä pääsee kurkkaamaan tiedotetta hintalautakunnan sivuilla. Toivotaanpa, ettei silloin ole sama murhe edessä!





Mielenkiintoinen postaus :).
VastaaPoistaMinäkin näin hirveästi vaivaa tuossa rungoton-rungollinen- sekamelskassa kahlaamiseen ja tosiaan kumpikin ääripää haukkuu toisensa ja puoltaa omaa kantaansa täysin samoin perustein -molemmat viittaa parempaan painonjakautumiseen ja rungottomat lisäksi hevosen liikkeisiin mukautumiseen jota rungolliset taitaa myös mainostaa kunhan satula on istuva.
Ainakin itse tulin siihen johtopäätökseen että kumpi tahansa satula onkaan niin sen pitää olla laadukas. Sitten ajattelin että olipa satula kumpi tahansa, rungollinen tai rungoton, niin jos hevosen lihakset pysyvät kunnossa ja hevonen liikkuu hyvin ja satula sopii niin varmaan on kaikki ihan hyvin. Rungollisissakin satuloissa taitaa nykyään olla nahkarunkoja, törmäsin jopa stübbenin valmistamaan runkosatulaan jossa ei enää ole perinteistä puu-metalliviritystä sisällä vaan nahkaa, ja kyllähän nahka jo myötää ihan eri tavalla kuin puu-metallikehikko. Pitäisi melkeen päästä katsomaan jokaisen satulan halkileikkaus, että mitä se on syönyt, ennenkun osaisi sanoa mitään :D.
Satulan hankinta on kyllä älyttömän vaikeaa, ja kallista. Rahaa menettää auttamatta jos ei heti satu natsaamaan, kuten teillä kävi. Ja aina kun ei sovittajakaan tee autuaaksi :S, ikävä että teillä kävi niin.
Mainitsit, että olet liian laiska pukeaksesi bootseja. Minusta bootsit tuntui ihan ÄLYTTÖMÄN työläiltä pukea aluksi, se oli semmosta rävellystä, mutta pian se sujui jo yhtä nopeasti ja rutiinilla kuin suojitus. Etenkin cavallon easybootsit on todella helpot, ei voi muuta sanoa :).
Ainiin, tuota "yleistä blogista"- tekstiä joka on nyt tuolla sivun alalaidassa, ei oikein meinaa huomata -huomasin sen nyt ekaa kertaa. Löytyisiköhän sille parempi paikka jostain sivun yläreunasta? :)
Kiitti pitkästä kommentista! :)
PoistaKiva kuulla sinänsä, että myös muilla on näitä pohdintoja ollut, enkä ole siis ainoa.
Se on kyllä totta, että kalliiksi tulee kokeilu ja etsiminen, varsinkin jos ei natsaa, kuten meillä kävi. En halua, varsinkaan näin julkisesti, tilanteesta sen enempää kertoa, mutta koin tulleeni kusetetuksi kyseisen firman osalta, mun kokemattomuutta käytettiin aivan häikäilemättä hyväksi.
Teksti tuolla alhaalla on osin tarkoituksella huomaamaton, mutta ehkä voisin miettiä sen uudelleensijoitusta, kiitti vinkistä.
Dodi, nyt on siirretty ylöspäin, mahtuikin tohon sivupalkkiin ihan kivasti. Joskus palkki oli niin kapoinen, et näytti tyhmältä, mut nyt menee ihan ok :)
Poistahei hienoa että saat vielä insuliinia jatkossakin korvattuna ! :)))
VastaaPoistaEiköstäs! Oon iloinen siitä!
PoistaKiefferit <3!
VastaaPoistaMutta noista hackiksista ja kuolaimettomista ylipäätään. Mullahan on hackamoret kanssa ja oli käytössä mm. Niksulla sillon kun sillä oli ongelmaa niiden hammaspiikkien kanssa. Ne on tosi kätevät ja kivat mutta tosi kovat ainakin herkälle hevoselle. Astallehan kokeilin niitä mutta kun otin kiinni niin hevonen veti stopit ja alkoi kiukuta kun painetta tuli liikaa. Ei siis järin loistava vaihtoehto ainakaan noin herkälle otukselle..
Mulla tuli mieleeni että et haluais kokeilla vessille ns. kukkahackamoreja? Niissä on vähemmän vipuvaikutusta ja sitä saa ite myös muunneltua, ei varsia vaan sellaset rinkulat joihin laitetaan. U know? Mm. Kavioilla koparoilla blogin Nestori käyttää sellasia, sieltä blogista taatusti saa haettua tietoa niistä ;)
Tsemppiä sulle, eiku testaamaa vaa kuolaimettomia! Mä oon sen verta itte avoin ihminen etten vanno kuolaimien tai runkosatulan nimeen, onhan meillä ollu kuolaimettomia, hackamoret ja rungoton satulakin, joustorunkonenkin kävi mutta lähti yhtänopeasti kun tuli, ei ihan sopiva mun säkähirmulle :D!
Taisin poiketa aiheestakin vähän ja selitellä sitä ja tätä mutta niin, kerroin vaan taas näitä mun loistavia kokemuksia :D! Eiku testaamaan Vessin kanssa, eihän sitä tiiä jos se menis paremmin kuolaimetta kun kuolaimella, niitäki tapauksia on vaikka olis millanen vauhtiverikkö ;)
Joo tiedänkin ne kukkasysteemit, voisin tutustua.
PoistaOikeastaan en oo sen kummemmin etsinyt mitään uutta, mutta mielessä on käynyt, että onko nykyiset varmasti ne parhaat mahdolliset.
Oikeastaan toi mun uskaltamattomuus oli tosiaan enempi just siellä mun korvien välissä. Vessi kompuroi paljon ja pelkäsin pitää tuntumalla, kun pelkäsin, että se vetää turvat ja mä nykäsen nenän tohjoksi.