tiistai 1. tammikuuta 2013

Vuoden ensimmäinen

Eilisten vuodenvaihteen juhlintojen vuoksi en suunnannut tänään tallille ihan niin aikaisin kuin yleensä. Naureskelin, että taitaa alkaa ikä painaa jo tässä vaiheessa, kun tekee mieli nukkua hieman pidempään. Yleensä olen tallireissuissani melkoinen aamuvirkku ja viikonloppuisin olen tallilla usein jo ennen puoltapäivää. Entisen vuokrahevoseni omistajalle laittelin usein viestiä jo aamupäivällä tallilta kotiin suunnatessani, jolloin hän itse oli nippanappa ehtinyt vielä hereille. Aikaisuus on siis hyvin tapaistani!

Meikäläiselle tulee tällä viikolla täyteen pyöreitä vuosia ja olen jo hetken ikäkriiseillyt oikein urakalla! Toki ikä on vain numeroita, mutta kun aletaan puhua näistä aikuisista ikävuosista jo pikkuhiljaa, vetää se joskus hieman hiljaiseksi. Pitäisi kai pikkuhiljaa alkaa olla vastuuntuntoinen ja järkevä, pelottavaa! Joka päivähän sitä vanhenee, sen yhden päivän verran, mutta koska minua nuoremmalla veljelläni on jo lapsi ja olen näin ollen täti, olen alkanut tuntea itseni viime aikoina kovin vanhaksi!

Kuitenkin, tosiaan, tänään tehtiin maastoreissu tallikaverini kanssa. Ensin piti kuitenkin hieman keimailla ja kokeilla uusia Rainlegsejä, jotka itseasiassa sain lahjaksi samaiselta tallikaverilta. Myös mieheni osti minulle moiset kapistukset jouluksi, mutta lahjaa avatessa ilmeni, että niissä oli valmistusvirhe ja päätettiin palauttaa nuo vialliset kapistukset kokonaisuudessaan takaisin, kun en tokikaan tarvitse kaksia pöksynsuojia. Palautettavat olivat pykälää pienemmät (oikeaa pituutta) ja mustat, nämä jotka päätin pitää hitusen turhankin pitkät ja harmaat. Tässäpä hieman mallailua kuvan kera. Tosin kuvassa lähinnä näyttää siltä, että jalassa olis housut, jotka menee ratsastussaappaiden sisään.



Olen koko tämän viikon koiralenkeillä liukastellut ihan urakalla. Pohjanoteeraus oli vuoden viimeinen päivä, kun työmatkalla meinasin kaatua ainakin viisi kertaa. Pysyin, ihme kyllä, pystyssä, mutta silti hieman pelotti.
Liukkautta oli maassa vielä tänäänkin, kun saavuin tallille. Hieman kieltämättä mietitytti, miten maastolenkille lähtö mahtaa sujua, kun piha on peilikirkkaan jään peitossa ja päällä vielä vettä. Ihme kyllä, pollet eivät liukastelleet laisinkaan jäällä, kiitos hokkien!

Metsäteillä kulkeminen oli hieman raskasta sillä märkä lumi painui välillä kavioiden alla melkoisestikin ja teillä oli lumen alla myös lätäköitä. Olimme suunnitelleet tekevämme vähän päälle 1,5 tunnin mittaisen lenkin metsäteillä, sillä oletimme autoteiden olevan liukkaampia ja sitämyöten myös hieman vaarallisempia. Erään hakkuualueen laitaan päästyämme huomasimme kuitenkin, että työkoneiden tamppaamalle alueelle oli muodostunut samanlainen jää-vesikerros kuin mikä tallinpihassakin meitä oli odottanut. Päätimme, ettemme lähde selvittämään, miten liukasta tuolla reitillä on ja käännyimme suosiolla kotia kohti. Tunnin lenkki silti saatiin aikaiseksi ja pystyssä pysyttiin. Kauhukuvistani huolimatta pysyttiin pystyssä myös selästä laskeutuessa. Kaatuminen siinä vaiheessa olisikin ollut hieno kruunaus lenkille ja oikein kiva aloitus uudelle vuodelle. No mutta, tästä se taas lähtee!

4 kommenttia:

  1. Nyt on kyllä siis ihan karsee tilsakeli! Meillä ei edes kumit etusissa ehkäise niitä kunnolla, mutta kun pysyy "umpisessa" koko ajan niin pysyy pystyssä. Mulla on viime talvelta niin radikaali muisto tilsoista ja liukkaasta tiestä että hyvin tulee ennakoitua jatkossa. en halua näyttää enää mervi tapola-nykäseltä :DDDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Camoon, sun vaatteet tuo jo hieman Tapolaa mieleen ;)

      Mut joo, on kyllä hyvä tilsoja ennakoida. Ei oo kivaa, jos kopsahtaa kumoon. Meillä tosin ei sellaista tilsakeliä oikein oo (vielä) ollut, eilenkin oli tosi märkää eikä mikään jäänyt niillä asteilla kiinni mihinkään.

      Poista
    2. Kiitos hei, kun muistutit mun yyber-seksikkäästä lookistani ! :DDDD illan naurut! :DDDD

      Poista
    3. No sori, mut oli ihan pakko :D Tapolakaan ei ole ehkä ihan muodin suurin ilmentymä ;)

      Poista

Ethän arkaile jättää kommenttia, jos siltä tuntuu!
Voit myös lähettää sähköpostia
vasterbopainting@gmail.com