Lomalle lompsis! + mietteitä maastosta

Tänään poistuin työpaikalta puoli yhden maissa ja suljin oven takanani seuraavaksi kolmeksi viikoksi. Hieman olen harmissani auton rikkoutumisesta juuri ennen loman alkua. Olin toivonut rentoa, aikataulutonta ja kiireetöntä loma-aikaa ja siihen ajatukseen sisältyi myös mahdollisuus talleilla itselleni sopivana ajankohtana. Nyt olen kuitenkin riippuvainen muiden kyydeistä, kunnes saadaan auto hankittua ja sekös korpeaa mieltä. Oli myös tarkoitus suunnata täksi viikonlopuksi Juhon vanhemmille Jyväskylään, mutta sattuneesta syystä sekin matka peruuntui. Kättäkin särkee hieman, kun loman alkajaisiksi ajattelin siivota ja tyhjentelin sitten ämpärin kera hieman Konnan akvaariota... Kaikesta huolimatta yritän nyt rauhoittaa mieleni ja suunnata ajatukseni positiivisiin juttuihin. Onhan nyt, kaikesta huolimatta, mahdollisuus levätä ja rentoutua! Asenne se kaiketi ratkaisee, toivotaan ainakin! 

Aloittelin loman tänään viemällä Aavan ja Ticon koirapuistoon. Huomasin hetki muuttomme jälkeen lenkkiä tehdessäni kivan, uudehkon oloisen koirapuiston vajaan vartin kävelymatkan päässä kotoamme. Tänään otin poikkeuksellisesti Ticonkin mukaan. Yleensä se saa jäädä kotiin, koska haukkua räksyttää koko ajan ja on melkoisen väsynyt puistoilun jälkeen. Viime aikoina se on ollut kuitenkin sen verran pirtsakampi ulkona, että ajattelin tehdä poikkeuksen.

Melko rauhaisaa oli meno. Saatiin olla puistossa keskenämme, joten Aavalle ei löytynyt juoksukaveria. Se tykkää rallitteluleikeistä, Tico taas mieluummin kuskaisi keppejä suussaan, joten niistä ei oikein ole leikkiseuraa toisilleen. Eikä tuo pappa oikein leikeistä taitaisi enää tajutakaan.

Vessin suhteen ole hieman väsynyt. Maanantaina tunnille osallistumisen jälkeen nappasin sen tarhasta ja harjailin ja paijailin hetken. Samalla huomasin, että sen oikeaan kintereeseen on tullut jokin naarmu ja jalka on siltä kohdin hieman lämmin ja ihan vähän turvoksissa. Tiistaina oli vuokraajan päivä, joten silloin en jalkaa päässyt itse jalkaa tsekkaamaan. 

Keskiviikkona jalka tuntui edelleen hieman toista lämpimämmältä naarmun kohdalta, mutta sen päällä oli rupi ja hevonen käyttäytyi ihan normaalisti. Ratsastin tunnin kentällä ja hepo oli puhdas sekä käynnissä, että ravissa. Sen lisäksi ravi sujui keskiympyrällä pääosin varsin nätisti, heppa oli mukana liikutustouhussa tällä kertaa jo alkukäynneistä alkaen. Hieman koitin vältellä voltteja ja liiallista ympyrällä ravaamista, just in case. Jossakin kohtaa raveja tuntui siltä, että hepolta meni muutaman kerran peräpää alta. Se sai kyllä tasapainon kohdilleen ja jatkoi ravissa muina naisina. Selästä laskeuduttuani huomasin, että toisen takasen kenkä oli liikahtanut hieman (muutaman millin ehkä) sivuun. En tiedä, oliko tuo syy vaiko seuraus, mutta pitääpä seurailla kengän tilannetta.

Torstaina sain sekä kyydin tallille, että maastotallusteluseuraa, jes! Tehtiin noin 50 minuutin lenkki tallin hötkytamman kanssa ja sen jälkeen mentiin hetkeksi kentälle. Vessi oli maastoon lähtiessä ja koko reissun ajan varsin letkeä, tallusteli hitaasti eteenpäin, eikä edes välittänyt vaikka toinen oli normaalia pidemmän matkan meidän edelläkin. Sitä ei todellakaan haitannut mikään ja minäkin sain nautiskella rennosta menosta. Tallille palattuamme päätin ottaa ihan muutaman ravipätkän, jotta kaveri voi tsekata, ontuuko tamma. Ei se ontunut, eikä ole ontunut tämän jalkaepisodin aikana missään vaiheessa, mutta huomasinpa taas, että on henkinen itsemurha aloittaa ravaaminen ilman kunnollista alkutyöskentelyä kentällä. Kun unohtaa voltit ja muut taivuttelut, saa vauhdikkaan hevosen, joka ei paljon puolipidätteistä perusta. Ihan se ja sama, miten pitkän käyntimaaston on tehnyt ennen sitä. Metsäteillä ei pahemmin voltteja tehdä ja taivutuksetkin on vähän niin ja näin. Yritin saada edes yhden kivan tuntuisen minipituisen ravipätkän loppuun ja sitten tallusteltiin loppukäyntejä vielä hetki. Kaikenkaikkiaan noin 1 h 20 min selässä, ihan jees.

Vessi on ollut viimeisen noin 1,5 viikon ajan niin mahtava ratsastaa, että tälläinen takapakki harmittaa väkisinkin. Takapakki sekä jalkojen, että kaahotuksen suhteen. Tiedän, että tässä vaaditaan pitkää pinnaa ja ehdottoman tärkeää on myös hepan saada sopivissa väleissä hieman vapaata. Tänään sillä olikin lepopäivä, huomenna se pääsee jälleen maastoon tallustelemaan ja sunnuntaina sitten on vuokraajan vuoro kavuta selkään. Saatan tosin mennä mukaan itsekin, sillä haluan nyt tsekata tuota jalkaa mahdollisimman paljon. Toivottavasti se alkaisi palata normaalin lämpöiseksi pikkuhiljaa.

Usein meidän maastolenkeistä puhuessani tunnen tarvetta korostaa, että maastoilemme (toistaiseksi) ainoastaan käynnissä. Tämä ei oikeastaan johdu hyvien reittien puutteesta vaan ihan omasta valinnastani pelata varman päälle. Ehkä minua voi sitten pitää arkana ratsastajana, mutta toisaalta kun tämä tuorein maastokaverini jutteli tallinpitäjämme kanssa maastossa ravaamisesta, sai hän kuulla asiantuntijan mielipiteenä "Vessi kyllä ravaa, Anna ei välttämättä pysy kyydissä sellaisessa vauhdissa". Olen melkoisen varma, ettei maastossa ravatessa totaalinen kuumuminen ja ryöstäytyminen olisi mitenkään poissuljettu juttu, sen verran olen kuunnellut tarinoita tamman aiemmasta elämästä. Ravailemme joskus harvoin esimerkiksi ylämäkiä, mutta valtaosa maastolenkeistä tehdään käynnissä.

Sen lisäksi, että haluan säilyttää hevosen käsissäni, olen miettinyt myös lenkkiemme stressittömyyttä molempien kannalta. Mikäli tamma kuumuu ravissa, ei mielentila voi olla sillekään kovin mukava. Varmasti se nauttii enemmän saadessaan tsiigailla rauhassa pusikoita rennolla meiningillä. Ja Vessi todella tykkää katsella ja seurata. Kyttäilijä se ei ole, mutta on kiinnostunut ympäristöstään terveen uteliaalla tavalla. En muista, koska se olisi reagoinut "mikä toi on, en tasan mee tosta ohi!!!" -tyylisesti, vaikka reitille on osunut moottorikelkkoja, mönkijöitä, niittokoneita traktoreineen, outoja puukasoja, uusia hakkuuaukeita tai oikeastaan mitä tahansa. Vessimäiseen tyyliin se kattoo, että aha ja jatkaa matkaa. Kerran se säpsähti yhdessä risteyksessä kohtaamaamme kimoa hevosta, ei vissiin hokannut sitä tarpeeksi ajoissa lumen keskeltä. Oudot pamaukset, yllättävät linnun rääkäisyt tai muut se ilmaisee muutaman sivuaskeleen voimin. Jalkoja kohti tuhatta ja sataa pimeästä juossut räkyttävä sakemanni sai sen vain pysähtymään jalat harallaan totaalisesti. Tämä kaikki siis kaverin kanssa kulkiessa, yksin polle lienee hieman säpsympi.

Pelkään myös hieman, että etupainoisuutensa ja kömpelöiden koipiensa vuoksi Vessi menisi mukkelismakkelis metsäteillä vauhdin lisääntyessä, eikä ajatus tunnu kovin kivalta. Viimeisintä lenkkiä lukuunottamatta se kompuroi ihan säännön mukaisesti joka kerta maastoon päästessään ja kerran oon tullut kyydistä alas rillini rikkoen, kerran istuskellut kaulalla ihmeissäni ja lukuisia kertoja ollut kiitollinen minimaalisista vatsalihaksistani ja hieman parantuneesta istunnastani, jotka ovat pitäneet minut kyydissä konin notkahdellessa.... Miksi siis turhaan uhmata kohtaloa. Tarpeeksi jännältä tuntuu joka kerta tallille vievän polun isoa mäkeä laskeutuessa. Mäki on kohtalaisen pitkä, joistain kohtaa hieman jyrkkäkin ja se muodostuu hieman savisesta maasta (syksyllä liukas) ja nyrkin kokoisista, osin isommistakin kivistä. Kaiken kruunaa polun varrella kasvavien puiden oksat, joiden väistely alaspäin tullessa on erityisen kivaa. Tallikaveri ilmeisesti sai näistä rehuista myös punkin päähänsä viikko sitten! Superkivaa väistely on talvella, kun oksat ovat painuneet alas lumen painosta ja niiden väistelemisen lisäksi toivoo, että kaulahuivi on riittävän tiukasti, jotta vältytään niskan viileältä lumipesulta. Viime syksynä Vessi menetti tasapainoaan mäessä ja taisi hieman itsekin säikähtää kaatumista, sillä on kulkenut alas sen jälkeen melkoisen varovasti.

Ja mikä tärkeintä, uskon, että Vessin tasapainolle ja kunnon kohotukselle käyntimaastolenkit sopivat kuin nenä päähän. Vielä puolitoista vuotta sitten se ravasi ylämäet, koska ei yksinkertaisesti jaksanut kulkea niitä ylös käynnissä. Nykyään ne sujuvat kiirehtimättä, mutta silti sopivan reippaaseen tahtiin tallustaen ja olen muutoksesta erittäin iloinen.