Yllätysratsu!

Olin juuri hipsimässä treffaamaan Vessin vuokraajaa, jonka kyydillä pääsisin tallille, kun puhelimeni päivällä soi. Tallinpitäjähän se siellä soitteli, että haluaisinko sittenkin tunnille. Perumisen vuoksi olikin kaksi heppaa vapaana, joten sain vallan valita, kumman halusin ratsukseni. Voi onnea ja autuutta, olin superiloinen päästessäni sitten kuitenkin heposen selkään! Valitsin ratsukseni tukkajumalasuokin nimeltä Alppi. Alppia mietittiin tuntiratsukseni jo viime vuoden puolella, mutta sen alkaessa sooloilla hieman turhan paljon muiden ratsastajiensa kanssa, päädyin alkuvuodesta tunnille Tirpalla. Nyt kuitenkin aika oli otollinen Alpille ja olin siitä hyvin iloinen. Tiesin Alpin tyylin olla ja liikkua; se on omalla moottorilla toimiva kapistus, joka opettaa ratsastajansa pitämään koipensa aloillaan ja kaikenlainen vetokilpailu sen kanssa on totaalisen turhaa. Näin ollen koin jo aiemmin, että Alpista olisi paljon hyötyä minulle myös matkallani Vessin kanssa.

Olimme tallilla jo melko ajoissa ja toteutimme hetken kyteneen idean tehdä pieni maastolenkki yhdessä vuokraajan kanssa. Satuloimme Vessin ja kiersimme tuon alkukäynneiksi varsin passelisti sopivan puolituntisen lenkin yhdessä. Minä taapersin hemmetinmoisen ylämäen ja sitten muutaman alamäen, kunnes naapurin pihassa huomasin juuri sopivan korkuisen kannon, jonka päältä pääsin kapuamaan selkään. Onneksi Vessiä ei moiset korokkeet kummastuta juurikaan, joten pääsin selkään varsin kätevästi. Ratsastin sitten tienpätkän takaisin tallille vuokraajan vuorostaan kävellessä. Jalkaani olin iskenyt kumpparit, sillä "hemmetinmoinen ylämäki" on varsin kurainen myös. Uudet kumpparit voisi kyllä olla ostoslistalla, noiden pohjat alkavat tuntua hieman turhan liukkailta joillakin alustoilla kävellessä.

Eväät poskessa

Puolen tunnin tarpomisen jälkeen ehdimme hörpätä rauhassa sumpit Vessin maistellessa hieman lisää laidunruohoa. Kieltämättä minua hieman jännitti; vaikka tiesin ratsuni kiltiksi tapaukseksi, olin kuitenkin ollut todistamassa, miten se ei aina oikein välitä siitä, että siltä pyydetään asioita. Muutaman viikon takaisella kür-videolla se nousee pystyyn useampaan kertaan ja tallikaverin harjoitellessa sen kanssa pysähdystä keskiviikkoisiin koulukisoihin, se tarjosi samaa temppua taas.

Huoleni oli kuitenkin totaalisen turha. Päästyäni ruunan selkään ja totuttuani sen tikittävään ja ei-kovin-matkaavoittavaan käyntiin, aloin tuntea jo olevani kotonani. Alpin käynti muistutti kovin Vessin aiempaa tapaa kävellä (nyttemmin tamma on jo rauhallisempi) ja kieltämättä moinen tapa edetä tuntui tutummalta kuin yliastuva keinutuolikäynti. Tuoli ja tuttu ei kuitenkaan olleet sanat, jotka Alpin mielestä kuuluivat yhteen. Se kyttäsi tuomarinkopin tuolien pehmusteita "jotka eivät ihan varmana ole koskaan ennen olleet siellä" ja oikeassahan se olikin. Alkukäyntien aikana se otti turhan reippaita sivuaskelia kopin kohdalla kolme tai neljä kertaa, kunnes päätin hypätä alas selästä esitelläkseni kauhistukset ruunalle. Miltei koko tunnin se niitä ihmetteli, vaikka silti ravasikin lopulta ihan nätisti niiden vierestä.

Alkukäynnin jälkeen otettiin verkkaravia kenttää ympäri ja huomasin, että ruunan tahti oli oikein mukava minun makuuni. Ainoa hankaluus oli se, että kevensin todella helposti väärässä tahdissa ja yrittäessäni korjata kevennystäni, sain aikaan vaan uuden väärän kevennyksen. Tätä pitää selkeästi vielä hioa!

Alkuravien jälkeen siirryimme ratsastamaan ravissa kahdeksikkoa. Ympyröiden välissä hevonen piti suoristaa ennen asettamista toiseen suuntaan. En ehkä uskaltanut käyttää sisäpohjetta ihan niin paljoa kuin olisi pitänyt. Tämän hevosen kanssa liian lyhyet ohjat aiheuttavat melkoista kuumumista, joten näin ensikertalaisena kokoilin niitä käteeni pikkuhiljaa katsoakseni, missä herran raja tänään suvaitsee mennä. Hieman turhan pitkillä ohjilla asettaminen kuitenkin oli vähän vaikeaa.

Seuraavaksi ravi-käynti-ravi -siirtymisiä, niissä aloin suoriutua siedettävästi hetken treenailtuani. Tykkäsin fiiliksestä, jonka tästä hepasta sai ravatessa. Se liikkui todella kivasti omalla moottorilla ja tuntui ymmärtävän minun apujani juuri sopivasti; meni ravia, kun halusin ja siirtyi käyntiin, kun halusin, kunhan vaan muistin antaa sille käyntiä varten samantien pitkät ohjat.

Loppuun tehtiin vielä eräänlaista kiemurauraa kentän pitkillä sivuilla. Tarkoitus oli saada hepat taipumaan kulmiin hyvin ja vaihdettua asetusta uralla riittävästi. Tämäkin tehtävä sujui loppua kohden jo ihan kivasti.

Tämän hevosen kanssa tuntui mukavan kotoisalta, kun se kompuroi muutaman kerran tunnin aikana. Ihan huvitti, että voiko joku hevonen opettaa mua Vessin kannalta paremmin kuin tämä! Tirppaan verrattuna Alppi on kyllä ihan mun suosikki tämäniltaisen perusteella, ei siitä mihinkään pääse. Tunnin perään sain kuulla, miten tällä kertaa allani oli kuulemma ihan mun tyyliseni hevonen ja samalta musta tuntui kyllä kieltämättä itsestänikin, meidän yhteistyö pelitti todella hyvin! Jalkani pysyivät hyvin paikoillaan ja kädetkin aina silloin tällöin siellä, missä pitikin. En usko, että on vaikeuksia valita kenet haluan seuraavalle tunnille alleni, jos saan vaan itse valita. Seuraava tunti tosin lienee parin viikon päästä omalla hobusella ensin.

Vessin ja vuokraajan tuntia en pahemmin itse ehtinyt seurailla, kun oli omatkin kädet hieman täynnä. Paljon hyviä vinkkejä taisi kuitenkin sadella myös siihen suuntaan ja mitä sivusilmällä ehdin kurkata, tuntui tamma olevan kohtalaisen rauhallinen, joskaan ei ihan rento tunnin tuoksinnassa. Muistan vielä hyvin, miten ekoja tunteja ottaessamme sen alkukäynnitkin olivat hermostunutta tikitystä. Nyt se sen sijaan astelee ihan rauhassa mennen tullen. Vaikkakin ehkä pieni asia monen mielestä, lämmittää jo sekin mieltäni kovin.