Tätä ei usko enää kukaan...

Juuri kun olin nakannut edellisen kirjoitukseni ilmoille, tapahtui seuraava kommellus. Tämä alkaa olla jo hieman käsittämätöntä!

Tallikaveri rimpautti olevansa matkalla meikää noutamaan ja lähdin sitten nopeasti koiria pissattamaan, että olisin valmis hänen tullessaan. Enpä sitten olisi arvannut, että tämä on juuri se päivä, kun jään koirien kanssa jumiin hissiin! Olin kyllä kuullut, että tuolla kapistuksella on tapana jumittaa, mutta miksi juuri tänään?! Sieltä sitten otin yhteyden hissipalvelukeskukseen nappia painamalla ja kertoilin, että täällä ollaan, tulkaapa päästämään pois. Kovin ystävällinen nainen kyseli, että onko kaikki kunnossa ja muistutti, että hissi ei voi pudota eikä ilma lopu, vaikka kuuma voi vähän tulla. Minä en moisia edes pelännyt, halusin vaan edetä, jotta pääsen ratsastustunnilleni.

Hississä kököttäessäni oli mieheni ja tallikaverini ehtineet jo paikallistaa kerrokset, joiden välissä jumitin ja tulivat sitten pitämään seuraa hissin oven taakse, kunnes Koneen korjausmies tuli paikalle. Totesi, että täällähän ollaan rauhallisissa tunnelmissa, koirakin niin rentona. Aava makaili lattialla vailla huolen häivää. Tico puolestaan oli asemissa, kuten yleensäkin, mutta sitä mies ei huomannut. Oltiin päädytty puoliksi jo oman kerroksen puolelle jumiin, ei olis ollut pitkä matka enää. Mies vähän väänteli vivuista ja sitten kävästiin talon ylimmässä kerroksessa, sitten alimmassa ja taas ylimmässä ja puolen tunnin hissijumitus oli ohi ja meikäläiset astui hissistä ulos. Kiittelin miestä ja loppuilta menikin sitten tapahtumalle naureskellessa.

Kaveri ehti hieman tallia infota meidän TÄMÄNPÄIVÄISESTÄ seikkailusta, että olisivat tietoisia meidän mahdollisesta myöhästymisest. Eilen siis saman kaverin kanssa oltiin oreja pyydystämässä. Hän jeesi minua Tirpan kuntoon laittamisessa ja taisin olla tunniltani loppujen lopuksi vain viisi minuuttia myöhässä!

Tunnin tarkoituksena tänään oli treenata viikon päästä olevia koulukisoja varten. Näin ollen hiottiin läpi ohjelman eri osasia; voltteja, ympyröitä, kolmikaarisia... Ongelmat olivat jälleen samat kuin tämän hepan kanssa yleensäkin. Jalustimet irtoaa jaloista, en osaa painaa jalkoja tarpeeksi lonkasta lähtien. Positiivista kuitenkin oli tasan onnistuneet pysähdykset sekä peruutukset, jotka tämän hepan kanssa eivät aina oikein onnistu.

En kokenut tällä kertaa mitään suuria ahaa-elämyksiä, mutta toisaalta olin hieman ehkä oudoissa fiiliksissä vielä hissiepisodin jäljiltä. Oli kyllä kivaa pistellä kevennellen vaan ja keskittyä ratsastamaan. Tällä kertaa ei laukattu.

Oristakin kuului uutisia, kiinni se oli saatu ja naapuritallin emäntä kiitteli "ihania rouvia avusta", hih. Tarkempaa en tiedä vielä, miten tapauksessa oli käynyt, mutta varmasti ilman meidän apuamme huonommin. Jäi kiva mieli, kun oltiin voitu olla avuksi. Muutenkin tänään oli aika naurunsekainen meininki, sillä hissiepisodi tuntui vaan niin absurdilta kruunaukselta uskomattoman sekavalle viikonvaihteelle, ettei parempaa olisi voinut kuvitellakaan!